
Työnhaku
Avoin työpaikka,
julkaistu 24.5.2023
Sytytkö ihmisten johtamisesta ja yhteistyöstä? Toimitko skarpisti kiperissäkin tilanteissa? Oletko utelias uudelle?
Jos vastasit kolme kertaa kyllä, niin saatat hyvinkin olla etsimämme uusi aluepäällikkö Tampereen ja Turun tulkeille, kääntäjille ja opettajille.
Vian aluepäälliköt toimivat tulkkien, kääntäjien ja opettajien arjen tukena monin tavoin. Työ pitää sisällään sekä HR-rutiineja että ainutkertaisten tilanteiden selvittelyä. Aluepäälliköt toimivat myös työntekijöidensä tukena uusia osaamisaloja ja kehittymispolkuja mietittäessä. Osa aluepäällikön työstä vaatii itsenäistä työotetta ja osan voi tehdä yhdessä kollegoiden ja välitysten kanssa. Työtä tehdään sekä etänä että toimistoilta käsin.
Työssä tärkeää ovat monipuoliset vuorovaikutustaidot, sillä yhteistyötä tehdään laajasti työyhteisön sisällä sekä asiakkaiden ja muiden alan toimijoiden kanssa. Työssä olet lähellä tulkkien arkea, joten sinulla olisi hyvä olla kokemusta tulkkauksesta ja/tai kääntämisestä. Suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen hyvä taito on välttämättömyys. Esihenkilötyön arki on monien asioiden samanaikaista edistämistä, joten priorisointitaidot ovat arvossaan.
Sinulla on hyvä olla korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta – joko kielten, tulkkauksen tai johtamisen alalta. Osuuskuntamuotoisena yrityksenä arvostamme sitoutumista osuuskunnan tavoitteisiin ja työotteeseen. Lisäksi arvostamme kokemusta esihenkilötyöstä, joskin olemme valmiit myös kouluttamaan sinua siinä.
Noin puolet työajasta varataan esihenkilötehtäviin ja puolet muuhun työhön. Se voi olla osaamisesi mukaan joko tulkkausta, opetusta, tulkkaustilausten koordinointia tai muita kehittämistehtäviä. Ensisijainen työskentelypisteesi voi olla valintasi mukaan joko Turku tai Tampere. Työsuhde alkaa 15.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Työsuhde on voimassa toistaiseksi.
Tarjoamme sinulle kuukausipalkkaisen työsuhteen, jonka palkkaus perustuu Vian työehtosopimukseen, huomioiden esihenkilövastuun vaativuuden. Tueksesi työhön saat kannustavan esihenkilön ja asiantuntevan tiimin.
Lisätietoja toimitusjohtaja Raija Roslöf raija.roslof@osuuskuntavia.fi tai 040 7063 803.
Hakeminen
Toimita vapaamuotoinen hakemus, ansioluettelo sekä halutessasi tiedot kahdesta suosittelijasta, jotka voivat kertoa yhteistyöstä kanssasi 9.6. klo 16:00 mennessä raija.roslof@osuuskuntavia.fi
Haastattelut järjestetään perjantaina 16.6. ja tiistaina 20.6. etänä.